perjantai 3. syyskuuta 2010

Epänormaalia elämää

Reissusta kotiin paluusta on muutama viikko ja pikkuhiljaa alkaa aivot prosessoimaan reissua ja matkalla nähtyjä upeita maisemia. Valitettavasti ottamamme kuvat ja videot (joita on paljon) kertovat vain pienen aavistuksen nähdyistä upeista maisemista ja koetuista tunteista jotka vaihtelivat laidasta laitaan: onnistumisen ilosta pettymyksiin ja tuskastumiseen autiomaan kuumuuteen ja matkan sujumattomuuteen.

Matkalla tapasimme lukuisia muita matkaajia ja itsellä eniten mieleen jääneitä olivat meidän kanssa toista viikkoa ajaneet saksalainen pariskunta Gisa ja Christian ja puolalaiset Pavel ja Ago joiden paluumatkan ikävistä käänteistä kerron jossain välissä kun ne ovat itselläkin selvillä. Meidät majoittunut suomalaisten porukka Kazakstanissa (Mauri, Micu) ja UlanBataarissa Oasis Guesthousessa tapaamamme muut pallonkiertäjät: iltapäiväkännikaverini, saksalainen Volker ja erityisesti mieleen jäi ranskalainen Timelesss Rider- Hubert Kriegel johon tulen varmasti pitämään yhteyttä. Koimme myös uskomatonta ystävällisyyttä venäläisiltä ihmisiltä mm Barnaulissa Altai offroad clubilta ja yleensäkin tapaamiltamme ihmisiltä kun tarvitsimme apua Venäjällä. He olisivat antaneet vaikka paidan päältään jos siitä olisi apua. Itse sain täysin tuntemattomalta rekkakuskilta Venäjän karttakirjan joka täytyy ostaa isommista kaupungeista kaupoista.

Kaikki kokemamme maat olivat tietyllä tavalla erilaisia. Venäjällä suurin kynnys oli epäluulojen voittaminen ja kun huomasi että maassa pystyy matkaamaan ja huomasi ihmisten avuliaisuuden oli loppu helppoa. Huomasin myös että pystyin paluumatkalla jo kommunikoimaan jonkin verran paikallisten ihmisten kanssa venäjäksi. Sen verran pidin maasta että nyt syksyllä aloitan Jyväskylässä kansalaisopistossa jouluun kestävän Venäjän kielen intensiivikurssin 2 kertaa viikossa. Kazakhstan ja Mongolia poikkesivat myös toisistaan. Itse pidin erityisesti Kazakhstanista. Ehkä sen vaihtelevuuden takia. Maassa oli lähes kaikenlaista maastoa. Jokien suistoaluetta, autiomaata, upeita vuoristoja ja metsiä.

Siihen että matkalla koetut asiat saa prosessoitua matkakertomukseksi menee oma aikansa ja alkutalvesta on odotettavissa useampaakin matkakertomusta reissusta. Itse siirrän kertomukseni/tarinointini tulevista reissusta www.samiv.org sivustolle joka tarjoaa Googlen bloggeria paremmat mahdollisuudet reissukertomuksen ja kuvien jakoon.

Samaan aikaan meidän kanssa samoilla suunnilla reissannut Dusty Wobbles Fin2Pamir joihin tuli ennen reissua ja koko reissumme ajan pidettyä yhteyttä pitää oman reissunsa briffingin ja tarinointitilaisuuden Riihivuoressa lokakuun alussa. Kertoilen samassa tilaisuudessa Motolla Mongoliaan-porukan reissusta ja samalla suunnittelemme ensi kesän 1-2 viikon reissua Dusty Wobblesin porukan kanssa joka suuntautuu Kuolan Niemimaalle Venäjälle.

Hubertin sanoin Don't forget to take a risk today!

lauantai 14. elokuuta 2010

Kotona!

Meikäläinen ja Pauli pääsimme rajalle eilen. Viipurissa tiemme erosivat, Pauli jatkoi kohti Nuijamaata ja minä Vaalimaalle. Jonon blokkaaminen prätkällä sujui hyvin, virkailijat ihmettelivät aikansa minkä helvetin rajanylityspaikan leiman olin saanut Mongolia-Venäjä rajalla. Mutta niin vaan päästivät minut livahtamaan takaisin Suomeen!

Sami saapui jo 12. päivä, hän sai ensin parin tunnin etumatkan aamuvirkkuna, sitten kun olimme saamassa häntä jo hieman kiinni niin Paulin BMW teki täyden stopin. Ei lähtenyt käyntiin.

Tämä tapahtui n. 280km ennen Krasnojarskia.

Onneksi olin ottanut isommat liinat pyörän kiinnitystä varten mukaan niin sain hinattua omalla V-Stromilla Paulin täyteen lastattua BMW:tä ensin pellolta kilometrin ja sitten tiellä kolme kilometriä kun yritimme saada sitä hinaamalla käyntiin. Eipä vaan startannut!

Tienposkessa ihmeteltiin aikamme ja sitten hoputin jo soittamaan vakuutusyhtiöön että hinuri paikalle ja pyörä jonnekkin, ei sitä voi jättää sikseen. Vakuutusyhtiö sai hinausauton liikkeelle n. kolmessa tunnissa Krasnojarskista kohti meitä. Saapumisaika-arvio neljä tuntia. Kun aikaa oli niin kehoitin Paulia vielä tarkistamaan akun, ettei se vaan olisi jotenkin mäsänä. Ja sehän oli. Täysin kuiva akku, ihme että sieltä vielä virtaa tuli sen verran että pyörän muu elektroniikka starttia lukuunottamatta toimi.

Aikamme tuumattua päätimme että menen lähikylästä katsomaan että saako sieltä akkuvettä. Auton varaosakauppoja oli peräti kolme tuossa muutaman sadan asukkaan pitäjässä! Marssin kauppaan ja sanoin "akku wada!" . Ei mennyt jakeluun. "Vataa löytyy makasiinista, mee 300m tonne!". EIEIEI! AKKU WADA! Ei tajua. Piirrän kuvan auton akusta ja sanon "vata?". "Aaaaaa, akkuMULATORI wada!!" DAAAA! . Pullo hapotettua vettä tuli tiskiin kolmessa sekunnissa, 60 ruplaa.

Menen takaisin, mitään starttikaapeleita ei edes muistanut enää koska olin täysin varma että tällä vika korjaantuu. Sanoin Paulille että "laitetaanpa bemari käyntiin". Pauli lupasi syödä saappaansa jos näin käy. Ekalla lähti käyntiin mutta ei syönyt Pauli saappaitaan. Akkuhappovesi kyllä poltti komeat reiät Paulin ajokamoihin kun mies kädet täristen luruutti akkuhapot paikoilleen. Mutta niin vaan Bemari palasi taas elävien kirjoihin, varsinainen Zombie koko pyörä.

Sami oli ehtinyt ottaa tällä välin jo 700km kaulan, emme nähneet mitään järkeä siinä että hän olisi palannut paikalle ihmettelemään Paulin bemua, kukaan meistä ei ollut asiantuntija pyörien tekniikassa.

Minulla ja Paulilla matka jatkui lähes ongelmitta aina Suomeen saakka. Ennen Moskovaa vaihdoimme Paulin pyörästä vielä takarenkaan koska Heidenaut alkoivat "kulua" siten että 4x5cm paloja alkoi irrota nappuloista. Siis nappulat lensivät tiehen juurineen. Hitto mikä rengas, kesti 17 000km mutta sitten melkein räjähti kappaleiksi.

Simon oli startannut Irkutskista joskus 11-12 päivän aikoihin ja 70km ajon jälkeen kytkin paskaksi. Kaveri on nyt saanut pyörän junaan ja on Moskovassa 16. päivä. Varaosan pitäisi tulla sinne.

Oma Suzuki oli käytännössä täydellinen. Ei muuta vikaa kuin ne lyhyet valot. Ostin uudet polttimot ja ajattelin että nyt toimii, no eipä toiminut. Se iso liitin maskin alla taisi hörpätä vettä siinä joessa uimisen aikana, sitä kääntelemällä lyhyet palaavat aina hetkeksi päälle. Pari kuoppaa myöhemmin taas pimeänä.

En halua muuta enää kuin 5cm maavaraa ja joustovaraa lisää Susnaan niin siinä on täydellinen pyörä minulle. :)

Mutta tämmöistä tältä erää, kirjoittelen tänne vielä päivityksiä eri jutuista mitä meille kävi reissulla ja tietenkin laitan linkit niihin n. 4000 kuvaan jotka matkalla ikuistimme.

lauantai 7. elokuuta 2010

6.8.2010: Kotimatka etenee hyvää vauhtia. Tänään ajoimme n.200 km päähän Krasnojarskista ,kilometrejä kertyi reilut 800 km. Maisemat ovat heinäpeltoja ja niitä reunustavine koivikkoineen melkein kuin Suomesta. Vilkaisu taloihin korjaa kuitenkin pian harhaluulon.

5.8.2010: Kotimatka alkanut borskeiton kera! Tänään ajoimme ohi Baikal-järven tarkoituksena yöpyä Irkuzin pyöräkerhon ylläpitämässä majoituksessa. Irkutzissa paikallinen pyöräilijä kertoi että Bikenor-majoitus nietu eli ei ole enää. Simon katosi sillä välin sen enempiä hyvästelemättä coachsurfaamaan Irkutziin mielessä kaupungin yöelämä. Jatkoimme kolmestaan:Sami, Tuomas ja Pauli kohti Krasnojarskia jonne 1000 km matkaa. Nyt majoitumme levittyneenä 0,5 km alueelle päätien läheisessä metsikössä.

tiistai 3. elokuuta 2010

Mongolian keskireitti

Vuoristo-Altaissa tapasimme useita motoristeja, pari suomalaistakin tuli vastaan. Suomalaiset GS1200 kuskit olivat ajaneet eteläisen reitin ja heidän kertomus siitä sai meidät pohtimaan kannattaako tuota "helppoa" reittiä edes ajaa. Olimme saaneet ihan riittävästi aavikkoa ja +40C lämpötiloja Aralin ympäristössä. Australiasta tullut seurue oli ajanut keskireitin joka ei ollut meidän tiedossa aiemmin. Saimme erittäin hyvän briefingin tästä ja ei mennyt aikaakaan kun olimme yhtä mieltä että etelä- ja pohjoisreitit saavat jäädä sikseen, ajetaan mielenkiintoinen ja kaunis keskireitti!

Alku oli hankala koska Altaissa tapaamamme Mel ja Del jäivät autoineen tulliin kiinni ja joutuivat lopuiksi kääntymään takaisin! Mongolialais-tullimiehet olisivat halunneet lahjoitusautosta 4000 dollaria autoveroa (1500 punnan kärry). Tähän suttaantui 5h, odotimme koska meitä oli tässä vaiheessa kahdeksan, Pavel/Aga ja Christian/Gisa, Pavel tulkkasi Melille ja Delille. Emme ensimmäisenä päivänä päässeet kuin 30km rajasta pienen järven rannalle (Tsaganuur). Seuraavana yönä satoi vettä lähes 8h yhtäsoittoa. Tiet eivät onneksi menneet mutavelliksi mutta seuraava ajopäivä oli erittäin hankala, tähän asti ainoat kaatumiset itselleni tapahtuivat kun yritin puskea 20cm syvässä mudassa pyörää eteenpäin. Jalalla ei saanut mitään tukea joten pyörä muljahteli pariin otteeseen paikoiltaan puolelta toiselle. Kierrettyämme mutaisimmat suot pääsimme jatkamaan matkaa kunnes tulviva joki pysäytti meidät. Yöllinen sade oli nostanut vettä niin paljon että joki oli 200m leveä kokoelma 10cm-1m syviä rännejä joista ei päässyt edes kävellen yli. Yksi kaveri yritti UAZilla, joki vei auton, toinen kävellen, joki vei kaverin 500m alaspäin.

Odotimme yön yli vedenpinnan laskemista ja aamulla tilanne näytti todella pahalta. Aloimme pohtia koko keskireitin unohtamista sillä jos sateet jatkuisivat niin jatkossa olisi lisää mutaa ja tulvivia jokia tiedossa. Simon sai kuitenkin meidät vakuuttuneeksi että yli vain vaikka väkisin ja matka jatkuisi paljon kuivemmilla teillä. Joen ylitykseen kului lähes 3h mutta yli päästiin ja matka jatkui kohti Hotgoria. Hotgorista tie kiipesi vuorten yli, kartta ei tiennyt mitään tästä reitistä. Vuorten ylityksen jälkeen tiet paranivat paljon, Ulaangomin ympärillä oli jopa asfalttia parikymmentä kilometriä. Ulaangomista menimme kohti Naranbulagia, maasto muuttui lähes autiomaaksi, vain hyvin vähän ruohoa ja ajo-ura oli melko hyvä mutta paikoin vaativa koska kuulalaakeri-soraa oli ripoteltuna tielle.

Naranbulagista 50km eteenpäin oli merkitty "Hot Springs" mutta eipä löydetty mitään kuumia lähteitä vaikka oikeassa paikassa oltiinkin. Yövyimme Hyargas nuur järven itäosasta n. 20km ja tuuli teki yöpymisen lähes mahdottomaksi. Sami ei saanut teltaansa kasaan koska sitä ei oltu suunniteltu kovalla tuulella käytettäväksi. Kaveri nukkui makuupussissa moottoripyöränsä vieressä joka oli peitelty toiselta puolella teltalla tuulen pysäyttämiseksi. Hyvin sai nukuttua kuulemma. :)

Seuraavana päivänä ajoimme Telmer Nuur järven lähettyville, siellä oli savikkoja riittämiin ja tie olisi mennyt mutavelliksi vesisateella. Tieto mutahelvetistä sai meidät ajamaan riittävän kauas että pääsimme pois pahimmista savikoista.

Telmer Nuurista ajoimme Tsagan Nuurille joka oli kansallispuisto ja paljon kehuttu alue. Simonin haaverin jälkeen suunniteltu telttamajoitus vaihtui jurttamajoitukseen ja menimme "Khordo Camppiin". Yöpyminen maksoi vain 28$ yö sisältäen aamiaisen, päivällisen ja illallisen. Ger oli lämmitetty, keskellä oli puukamiina jolla sai muutettua jurtan jurttasaunaksi. Paikassa oli myös erittäin hyvät saniteettitilat ja suihkut, ne olivat herkkua koska edellinen kylpy oltiin saatu Altaivuorilla +10C jokivedessä.

Simonin toivuttua matka jatkui Tsetserlegiin ja sieltä eteenpäin, tavoitteemme oli nyt vain päästä Karakorumiin ja sieltä UB:hen. Simonilta oli matkahalut tipotiessään, Gobin visiitti sai jäädä tältä reissulta koska mies ja pyörä olivat kärsineet liikaa. Itsellä Gobi ei enää Kazakhstanin hiekka-aavikkoiden ja kuumuuden jälkeen kiinnosta pätkääkään.

Karakorumissa kävimme temppelissä joka oltiin rakennettu entisen mongolien pääkaupungin raunioista, se ei ollut mitenkään vaikuttava paikka.

Karakorumista eteenpäin tie oli asfalttia lähes kokonaan, todella tervetullutta reilun viikon mittaisen ryskytyksen jälkeen.

Keskireitti oli yhtä jokiylitystä lukuunottamatta todella kiva ajaa. Ei montakaan hiekkabunkkeria ja mutapaikat olivat onneksemme rutikuivia. Sateella tarina voisi olla toisenlainen, en voi varauksetta suositella tätä reittiä kenellekkään. Jokainen mutapaikka on laajuudeltaan useita kilometrejä, niihin voi loppua matkanteko kuin seinään jos vettä on riittävästi.

Pikaisena yhteenvetona voin todeta että Kazakhstan oli se vaikea paikka ajaa (kuumuus ja vielä huonommat tiet) ja Mongolia oli teiltään mainettaan paljon parempi. Täällä voi ajella Hondan Gold Wingilla kunhan vain muistaa ettei aja liian kovaa.