Kotona!

Meikäläinen ja Pauli pääsimme rajalle eilen. Viipurissa tiemme erosivat, Pauli jatkoi kohti Nuijamaata ja minä Vaalimaalle. Jonon blokkaaminen prätkällä sujui hyvin, virkailijat ihmettelivät aikansa minkä helvetin rajanylityspaikan leiman olin saanut Mongolia-Venäjä rajalla. Mutta niin vaan päästivät minut livahtamaan takaisin Suomeen!

Sami saapui jo 12. päivä, hän sai ensin parin tunnin etumatkan aamuvirkkuna, sitten kun olimme saamassa häntä jo hieman kiinni niin Paulin BMW teki täyden stopin. Ei lähtenyt käyntiin.

Tämä tapahtui n. 280km ennen Krasnojarskia.

Onneksi olin ottanut isommat liinat pyörän kiinnitystä varten mukaan niin sain hinattua omalla V-Stromilla Paulin täyteen lastattua BMW:tä ensin pellolta kilometrin ja sitten tiellä kolme kilometriä kun yritimme saada sitä hinaamalla käyntiin. Eipä vaan startannut!

Tienposkessa ihmeteltiin aikamme ja sitten hoputin jo soittamaan vakuutusyhtiöön että hinuri paikalle ja pyörä jonnekkin, ei sitä voi jättää sikseen. Vakuutusyhtiö sai hinausauton liikkeelle n. kolmessa tunnissa Krasnojarskista kohti meitä. Saapumisaika-arvio neljä tuntia. Kun aikaa oli niin kehoitin Paulia vielä tarkistamaan akun, ettei se vaan olisi jotenkin mäsänä. Ja sehän oli. Täysin kuiva akku, ihme että sieltä vielä virtaa tuli sen verran että pyörän muu elektroniikka starttia lukuunottamatta toimi.

Aikamme tuumattua päätimme että menen lähikylästä katsomaan että saako sieltä akkuvettä. Auton varaosakauppoja oli peräti kolme tuossa muutaman sadan asukkaan pitäjässä! Marssin kauppaan ja sanoin "akku wada!" . Ei mennyt jakeluun. "Vataa löytyy makasiinista, mee 300m tonne!". EIEIEI! AKKU WADA! Ei tajua. Piirrän kuvan auton akusta ja sanon "vata?". "Aaaaaa, akkuMULATORI wada!!" DAAAA! . Pullo hapotettua vettä tuli tiskiin kolmessa sekunnissa, 60 ruplaa.

Menen takaisin, mitään starttikaapeleita ei edes muistanut enää koska olin täysin varma että tällä vika korjaantuu. Sanoin Paulille että "laitetaanpa bemari käyntiin". Pauli lupasi syödä saappaansa jos näin käy. Ekalla lähti käyntiin mutta ei syönyt Pauli saappaitaan. Akkuhappovesi kyllä poltti komeat reiät Paulin ajokamoihin kun mies kädet täristen luruutti akkuhapot paikoilleen. Mutta niin vaan Bemari palasi taas elävien kirjoihin, varsinainen Zombie koko pyörä.

Sami oli ehtinyt ottaa tällä välin jo 700km kaulan, emme nähneet mitään järkeä siinä että hän olisi palannut paikalle ihmettelemään Paulin bemua, kukaan meistä ei ollut asiantuntija pyörien tekniikassa.

Minulla ja Paulilla matka jatkui lähes ongelmitta aina Suomeen saakka. Ennen Moskovaa vaihdoimme Paulin pyörästä vielä takarenkaan koska Heidenaut alkoivat "kulua" siten että 4x5cm paloja alkoi irrota nappuloista. Siis nappulat lensivät tiehen juurineen. Hitto mikä rengas, kesti 17 000km mutta sitten melkein räjähti kappaleiksi.

Simon oli startannut Irkutskista joskus 11-12 päivän aikoihin ja 70km ajon jälkeen kytkin paskaksi. Kaveri on nyt saanut pyörän junaan ja on Moskovassa 16. päivä. Varaosan pitäisi tulla sinne.

Oma Suzuki oli käytännössä täydellinen. Ei muuta vikaa kuin ne lyhyet valot. Ostin uudet polttimot ja ajattelin että nyt toimii, no eipä toiminut. Se iso liitin maskin alla taisi hörpätä vettä siinä joessa uimisen aikana, sitä kääntelemällä lyhyet palaavat aina hetkeksi päälle. Pari kuoppaa myöhemmin taas pimeänä.

En halua muuta enää kuin 5cm maavaraa ja joustovaraa lisää Susnaan niin siinä on täydellinen pyörä minulle. :)

Mutta tämmöistä tältä erää, kirjoittelen tänne vielä päivityksiä eri jutuista mitä meille kävi reissulla ja tietenkin laitan linkit niihin n. 4000 kuvaan jotka matkalla ikuistimme.