Mongolian keskireitti

Vuoristo-Altaissa tapasimme useita motoristeja, pari suomalaistakin tuli vastaan. Suomalaiset GS1200 kuskit olivat ajaneet eteläisen reitin ja heidän kertomus siitä sai meidät pohtimaan kannattaako tuota "helppoa" reittiä edes ajaa. Olimme saaneet ihan riittävästi aavikkoa ja +40C lämpötiloja Aralin ympäristössä. Australiasta tullut seurue oli ajanut keskireitin joka ei ollut meidän tiedossa aiemmin. Saimme erittäin hyvän briefingin tästä ja ei mennyt aikaakaan kun olimme yhtä mieltä että etelä- ja pohjoisreitit saavat jäädä sikseen, ajetaan mielenkiintoinen ja kaunis keskireitti!

Alku oli hankala koska Altaissa tapaamamme Mel ja Del jäivät autoineen tulliin kiinni ja joutuivat lopuiksi kääntymään takaisin! Mongolialais-tullimiehet olisivat halunneet lahjoitusautosta 4000 dollaria autoveroa (1500 punnan kärry). Tähän suttaantui 5h, odotimme koska meitä oli tässä vaiheessa kahdeksan, Pavel/Aga ja Christian/Gisa, Pavel tulkkasi Melille ja Delille. Emme ensimmäisenä päivänä päässeet kuin 30km rajasta pienen järven rannalle (Tsaganuur). Seuraavana yönä satoi vettä lähes 8h yhtäsoittoa. Tiet eivät onneksi menneet mutavelliksi mutta seuraava ajopäivä oli erittäin hankala, tähän asti ainoat kaatumiset itselleni tapahtuivat kun yritin puskea 20cm syvässä mudassa pyörää eteenpäin. Jalalla ei saanut mitään tukea joten pyörä muljahteli pariin otteeseen paikoiltaan puolelta toiselle. Kierrettyämme mutaisimmat suot pääsimme jatkamaan matkaa kunnes tulviva joki pysäytti meidät. Yöllinen sade oli nostanut vettä niin paljon että joki oli 200m leveä kokoelma 10cm-1m syviä rännejä joista ei päässyt edes kävellen yli. Yksi kaveri yritti UAZilla, joki vei auton, toinen kävellen, joki vei kaverin 500m alaspäin.

Odotimme yön yli vedenpinnan laskemista ja aamulla tilanne näytti todella pahalta. Aloimme pohtia koko keskireitin unohtamista sillä jos sateet jatkuisivat niin jatkossa olisi lisää mutaa ja tulvivia jokia tiedossa. Simon sai kuitenkin meidät vakuuttuneeksi että yli vain vaikka väkisin ja matka jatkuisi paljon kuivemmilla teillä. Joen ylitykseen kului lähes 3h mutta yli päästiin ja matka jatkui kohti Hotgoria. Hotgorista tie kiipesi vuorten yli, kartta ei tiennyt mitään tästä reitistä. Vuorten ylityksen jälkeen tiet paranivat paljon, Ulaangomin ympärillä oli jopa asfalttia parikymmentä kilometriä. Ulaangomista menimme kohti Naranbulagia, maasto muuttui lähes autiomaaksi, vain hyvin vähän ruohoa ja ajo-ura oli melko hyvä mutta paikoin vaativa koska kuulalaakeri-soraa oli ripoteltuna tielle.

Naranbulagista 50km eteenpäin oli merkitty "Hot Springs" mutta eipä löydetty mitään kuumia lähteitä vaikka oikeassa paikassa oltiinkin. Yövyimme Hyargas nuur järven itäosasta n. 20km ja tuuli teki yöpymisen lähes mahdottomaksi. Sami ei saanut teltaansa kasaan koska sitä ei oltu suunniteltu kovalla tuulella käytettäväksi. Kaveri nukkui makuupussissa moottoripyöränsä vieressä joka oli peitelty toiselta puolella teltalla tuulen pysäyttämiseksi. Hyvin sai nukuttua kuulemma. :)

Seuraavana päivänä ajoimme Telmer Nuur järven lähettyville, siellä oli savikkoja riittämiin ja tie olisi mennyt mutavelliksi vesisateella. Tieto mutahelvetistä sai meidät ajamaan riittävän kauas että pääsimme pois pahimmista savikoista.

Telmer Nuurista ajoimme Tsagan Nuurille joka oli kansallispuisto ja paljon kehuttu alue. Simonin haaverin jälkeen suunniteltu telttamajoitus vaihtui jurttamajoitukseen ja menimme "Khordo Camppiin". Yöpyminen maksoi vain 28$ yö sisältäen aamiaisen, päivällisen ja illallisen. Ger oli lämmitetty, keskellä oli puukamiina jolla sai muutettua jurtan jurttasaunaksi. Paikassa oli myös erittäin hyvät saniteettitilat ja suihkut, ne olivat herkkua koska edellinen kylpy oltiin saatu Altaivuorilla +10C jokivedessä.

Simonin toivuttua matka jatkui Tsetserlegiin ja sieltä eteenpäin, tavoitteemme oli nyt vain päästä Karakorumiin ja sieltä UB:hen. Simonilta oli matkahalut tipotiessään, Gobin visiitti sai jäädä tältä reissulta koska mies ja pyörä olivat kärsineet liikaa. Itsellä Gobi ei enää Kazakhstanin hiekka-aavikkoiden ja kuumuuden jälkeen kiinnosta pätkääkään.

Karakorumissa kävimme temppelissä joka oltiin rakennettu entisen mongolien pääkaupungin raunioista, se ei ollut mitenkään vaikuttava paikka.

Karakorumista eteenpäin tie oli asfalttia lähes kokonaan, todella tervetullutta reilun viikon mittaisen ryskytyksen jälkeen.

Keskireitti oli yhtä jokiylitystä lukuunottamatta todella kiva ajaa. Ei montakaan hiekkabunkkeria ja mutapaikat olivat onneksemme rutikuivia. Sateella tarina voisi olla toisenlainen, en voi varauksetta suositella tätä reittiä kenellekkään. Jokainen mutapaikka on laajuudeltaan useita kilometrejä, niihin voi loppua matkanteko kuin seinään jos vettä on riittävästi.

Pikaisena yhteenvetona voin todeta että Kazakhstan oli se vaikea paikka ajaa (kuumuus ja vielä huonommat tiet) ja Mongolia oli teiltään mainettaan paljon parempi. Täällä voi ajella Hondan Gold Wingilla kunhan vain muistaa ettei aja liian kovaa.